Asiakastarina: Noptel Oy – kestävämpää IT:tä tuotantoympäristössä
Noptel Oy päätyi uusimaan tuotantolaitteensa Nuvoon premium-tason tietokoneilla. Näin he saavuttivat merkittäviä kustannussäästöjä ja vähensivät ympäristökuormaa, tinkimättä laadusta tai suorituskyvystä.
Noptel Oy on oululainen optoelektroniikan huippuosaaja, joka suunnittelee ja valmistaa innovatiivisia mittausratkaisuja, kuten LineLiDAR-sensoreita sekä pitkiin etäisyyksiin soveltuvia laser-etäisyysmittareita. Yhtiö on osa kansainvälistä FN Browning Group -konsernia. Vuonna 2024 Noptel saavutti 14,6 miljoonan euron liikevaihdon ja työllistää tällä hetkellä 48 henkilöä.
Noptelilla oli tarve uusia tuotantotiloissaan käytettävät tietokoneet, sillä käytössä olleet Windows 10 -laitteet olivat tulossa elinkaarensa päähän käyttöjärjestelmätuen päättyessä. Uudet laitteet olivat luonnollisesti ensimmäinen ajatus, mutta nopeasti kävi ilmi, ettei kalliiden uusien laitteiden hankkiminen olisi tuonut todellista lisäarvoa. Sen sijaan kustannukset ja ympäristövaikutukset olisivat kasvaneet tarpeettomasti.
Niinpä Noptel päätyi valitsemaan Nuvoon laadukkaasti kunnostamat premium-koneet, jotka ovat käyneet läpi tarkan puhdistus- ja kunnostusprosessin, ja jotka on asennettu valmiiksi Windows 11 -ympäristöön. Koneet ovat kestäviä, yritystason laitteita, jotka on alun perin suunniteltu pitkäikäiseen ja vaativaan ammattikäyttöön.
Ensitoimituksessa Noptel otti käyttöönsä 26 työasemaa tuotannon mittaus- ja testauspisteisiin sekä tuotekehityksen yhteiskäyttötiloihin. Käyttökokemus oli positiivinen, joten toimituksia on jatkettu tarpeen mukaan.
"Olemme olleet erittäin tyytyväisiä hankintoihin. Koneet ovat toimineet moitteettomasti eikä yhtään laitteistovikaa ole ilmennyt. Laitteet ovat osoittautuneet luotettaviksi ja suorituskyvyltään erinomaisiksi käyttötarkoituksessaan” toteaa Noptelin IT Asiantuntijana toimiva Iiro Äijälä.
Hänen mukaansa loppukäyttäjät ovat olleet tyytyväisiä, eikä eroa uusiin laitteisiin ole ollut havaittavissa.
Sekä taloudelliset säästöt, että ympäristöhyödyt koettiin merkittäviksi. Valitsemalla käytetyt tietokoneet Noptel säästi 50 % uusien koneiden hankintahinnasta ja saivat käyttöönsä jopa paremmat koneet kuin vastaavan hintaiset uudet koneet hankkimalla. Myös ympäristönäkökulma oli Noptelille tärkeä, ja Nuvoon koneilla he säästivätkin 2 424 kg CO₂-päästöjä sekä 56 406 kg luonnonvaroja.
"Sekä taloudelliset että ekologiset hyödyt ylittivät odotuksemme. Oli hienoa nähdä, kuinka suuri vaikutus kiertotaloudella voi olla hiilijalanjälkeen ja kokonaiskulutukseen" Äijälä kertoo.
Noptel on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Nuvoon kanssa. Toimitukset ovat tapahtuneet ajallaan ja laitteet ovat vastanneet luvattua laatua. Noptel aikoo jatkossakin hyödyntää kunnostettuja laitteita, kun työasemien päivitykset tulevat jälleen ajankohtaisiksi.
”Hinta–laatusuhde on ollut poikkeuksellisen hyvä ja kokemus osoitti, että käytettyjen laitteiden hankinta voi olla uusia järkevämpi vaihtoehto. Tämä on ratkaisu, jossa laatu pysyy huippuluokassa ja talous sekä ympäristö voittaa” Äijälä toteaa.
Kun IT-hankinnat tehdään kestävällä tavalla, voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä, vähentää ympäristökuormaa ja parantaa toiminnan tehokkuutta, tinkimättä laadusta tai suorituskyvystä. Maailma muuttuu, ja kunnostetut laitteet eivät ole enää kompromissi, vaan usein paras ratkaisu kaikkien sidosryhmien kannalta.